Tänään käytiin (taas vaihteeksi) maastoilemassa äidin ja Voltaksen kanssa. Piti käydä katsastamassa uusi reitti, jonka Otto neuvoi. Joopa, umpikujaanhan se päätyi. Kai sieltä puskan läpi olisi päässyt, mutta en minä ainakaan lähde rämpimään ja keräämään kaikkia risuja matkaan.
Varsinainen uutinen kuitenkin on se, että mun ponin selkään pääsee kiipeemään yksin ilman apua! Tähän astihan on aina joku seissyt edessä ja pitänyt vähän varmuuden vuoksi kiinni, kun kaverilla on silmät ollut kuin hedelmäpeli. Nyt päätin kokeilla ja niinhän se siinä tönötti kuin vanha tekijä. Eipä siinä sitten mitään..
Anton myös on päättänyt, että hänestä on tulossa iso heppa muutenkin. Jos ohjat oli tuntumalla, niin koko ajan se käveli perääannossa ja kantoi itsensä. Vastaan tuli muutama autokin, joista kumpikaan ei ensin meinannut hidastaa. Ensimmäisen auton A kohtasi varsin hyvin, toisen kohdalla se kääntyikin ympäri. Jos se olisi halunnut paeta, niin sehän olisi paennut, mutta ei, kunhan kääntyi ympäri. Jännä, miten tuollaisissa tilanteissa tulee luottoa ihan hirveästi omaan poniin. On se vaan niin fiksu pikkumies!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti