Pissimelkeinhousussa, muttaeisittenkuitenkaan -päivä

Tänään ohjelmassa oli maneesireissu Tanjan ja Voltaksen kanssa. Papsihan on aina ollut se luottoratsu, vanha ja viisas, jonka kanssa on kiva ja helppo lähteä ilman, että tarvii pelätä henkensä edestä. Tai no, ainakin useimmiten.. Viimeksi Tanja oli joutunut tuleen selästä alas, koska V oli päättänyt pelätä lampaita (jotka se on nähnyt - öö - monta kertaa. Takaisin selkään kiivetessä se sitten oli ottanut hatkat ja Tanja raahautunut perässä. Ja kruununa kaikkeen, Papsi oli myös päättänyt vähän ottaa vauhtia ja tuonut Tanjaa useamman sata metriä asteen verran reippaammin. Ja Tanja ei edes ole mitenkään onneton kuski, jolla menee sormi suuhun..

Tanja ja Voltas, 26v.

Ja no, Anton sitten. Se nyt taas oli vähän Anton. Se vaan on niin hönö. Tein siitä taas muutamia huomioita, osa tosin on jo aiemminkin todettu. 1) Se voi toimia vetohevosena, jos esim. 26-vuotiasta Voltasta pelottaa. 2) Sen kanssa voi mennä maneesille ilman, että tarvii pissiä pelosta sukkaan, koska se vaan on niin iisi. Jännin asiahan oli keskellä pitkää sivua, kun joku kaveri aina hänen kanssa yhtä aikaa siitä meni, muistuttikin vielä häntä! 3) Se osaa laukata kaarteitakin varsin sievästi. 4) Sitä voi ratsastaa raippa kourassa ja raippaa voi jopa käyttää tarvittaessa. Ilman, että perä lentää. 5) Siitä tulee niin kiva, kun se nytkin on jo niin kiva!

Vähän töpötöpöpikkasenonjännää-ravia.

 

Käynnissä se oli varsin rentonakin.

 

 Kyllä, se laukkaa!

Se osaa myös seisoa paikallaan, ainakin 2sek..

 Ja välillä piti vähän peiliin mulkasta, notta miltä se näyttää.

Kiitos kuvista Minnalle!

Tänään on hyvä päivä.

Viime viikon raskaiden tapahtumien jälkeen on vihdoin ensimmäinen oikeasti hyvä päivä. Toivottavasti se ei tämän kirjoittamisen jälkeen tästä miksikään muutu.

Jaa miksikö se on hyvä? No siksi tietenkin, että tänään Anton otti ratsastajan kanssa ihkaensimmäiset laukka-askeleet (ja vielä pitkän pätkän!). Huima tukku tukkaa hanskaan ennaltaehkäistäkseni kevyen perän mahdollisia vaikutuksia ja vähän pohjetta kylkeen. Eipä siitä hymyilystä sitten oikein enää tullutkaan loppua, kun Anton nosti varsin mainion ensilaukan. Huomaa, että tasapainoa siltä löytyy jo varsin hyvin, kertaakaan se ei haparoinut eikä sitä tarvinnut korvata vauhdilla. Aina jaksan yllättyä siitä, miten siitä löytyy uusia piirteitä ja aina ne on olleet hyviä. Tästä on taas hyvä jatkaa.