Kenttäpäivitys - ja myöhässäkin vielä...

Kyllä. Tämä päivitys on myöhässä. Kentällä käytiin jo pari päivää sitten, mutta päivitys jäi tekemättä. Sorry.

Matkaan lähdettiin jälleen Suvin ja Topin kanssa. Pieniä mutkia matkaan teetti uudet tarkoin valitut ja mitatut jalustinhihnat, jotka oli kuin olikin liian pitkät ja niihin piti tehdä kierrokset, jotta ne olisi paremman pituiset. Tarkoitus oli alunperin lähteä lähinnä katsomaan Osaran koulun kenttää (joka muuten pitää käydä maksamassa vielä, siellä kun ei ole väkeä paikalla kuin klo 9-17 ja allekirjoittanut on ollut töissä viime päivät juuri niihin aikoihin) ja kiertää siinä samalla muutama kierros.
 

 
Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että tunti siellä vierähti hujauksessa ja hiki tuli niin ponin kuin kuskinkin. Antonista pahin osuus tuntui olevan päästä portista sisään, ne valkoiset lankun osat kun voi vaikka syödä pienen lihavan puttepojan. Ohjelmassa oli jumppaa käynnissä ympyröillä ja isoilla volteilla. Taivuteltiin ja väänneltiin ja käänneltiin ja haettiin tasaisuutta. Ravissa Anton oli aluksi aivan p*jäykkä, kunnes muisti mikä homman nimi oli. Muutaman hetken verran kuitenkin tuntui kuin oltaisiin oltu alkeiskurssilla. Vain taluttaja puuttui..

Käynnissä homma sujuu jo varsin mallikkaasti, mutta ravissa suurimmaksi ongelmaksi muodostui hitaus. Anton oli pohkeelle nyt varsin hidas ja kulki mielellään pohkeen takana, kunnes sain raipan käteeni. Sitten alkoi löytyä ravissakin jo jalkoja ja liikettä ja pohjettakaan ei tarvinnut käyttää niin paljoa. Laukan nostaminen on ollut tähänkin asti suhteellisen helppoa, kun on ensimmäiset kerrat tehty. Nytkin Anton nosti laukan lopulta vain parin raviaskeleen kautta, kun keksi, että hei, täähän olikin Se juttu! Vasen laukka on oikeaa vaikeampaa saada nousemaan, mutta sekin todennäköisesti johtuu kuskin toispuolisuudesta. Treeniä siis lisää. Molemmille.

On se kaiken kaikkiaan kumma otus tuo juniori. Se on viime aikoina älynnyt paljon uusia asioita ja alkanut esittää varsin hienoja pätkiä käynnissäkin niin, että liike on kulkenut oikeasti selän läpi. Ehkä Voltas on sille pitänyt yön pimeinä tunteina koulua, että näin kun teet, niin sillä blondilla ei mene hermo. Tai sitten se on fiksumpi kuin antaa ymmärtää.

Kyl mää vaan tykkään mun ponista, vaikkei se aina olekaan se penaalin terävin kynä. <3

Ammuuu!

Voltaksen kanssa käytiin eilen reippaampi maasto naapurin Suvin ja Topin kanssa, joten Voltaksen piti käydä tänään rennolla kävelyllä, jotta mahdolliset jumit irtoaa. Eilen Papsi meinasi lähteä köyrypukkilaukkaa ensimmäisen pätkän ja varsin reippaasti eteni ihan omasta tahdostaan kaikki muutkin pätkät. Ei ollu vanha, ei kipee eikä raihnanen! Selkeästi tuo pari-kolme kertaa viikossa liikettä ja laitumessa kaverien kanssa oleminen tekee hyvää, vaikka puolieläkkeellä otus jo onkin.

Tänään lähdettiin heti aamusta liikkeelle, jotta äiti pääsi ajoissa viemään isää fysioon. Antonin kanssa edetään nyt taktiikalla leipä suuhun, ämmä kyytiin, leipä suuhun - toimii! Pitkin ohjin sai käppäillä lähes koko matkan. Peltotien loppupäässä tosin oli otettava varmuuden vuoksi vähän tuntumalle, koska ..

Pienistä ennakkoajatelmista huolimatta Anton ei sanonut näinkään läheltä lehmistä yhtään mitään. Katseli niitä uteliaana ja käveli rauhassa molempiin suuntiin ohi, takaisin tullessa jopa laitumen puoleisessa reunassa tietä. Nuo on Osaran Maaseutuoppilaitoksen ammuja ja niitä oli äidin laskelmien mukaan siinä reilut 40. Voltashan on jonkin verran aiemmin niitä karsastanut vaikka ne olisi olleet kauempanakin, joten ei ollut minkäänlaista haisua, että mitä junnuhevoinen näin läheltä niistä sanoisi. Kauempaa ei ole Antonillakaan ollut ongelmaa, mutta koskaan ei tiedä mitä nuo päähänsä saa. Takaisin tullessa pysähdyttiin katseleen niitä ihan vaan katselemisen ilosta ja pari kuvaakin piti räpsäistä. Kyllä nekin katseli meitä, kameroita ei sentään kaivaneet esille..

Harppauksia ja ahaa-elämyksiä

Tänään käytiin (taas vaihteeksi) maastoilemassa äidin ja Voltaksen kanssa. Piti käydä katsastamassa uusi reitti, jonka Otto neuvoi. Joopa, umpikujaanhan se päätyi. Kai sieltä puskan läpi olisi päässyt, mutta en minä ainakaan lähde rämpimään ja keräämään kaikkia risuja matkaan.

Varsinainen uutinen kuitenkin on se, että mun ponin selkään pääsee kiipeemään yksin ilman apua! Tähän astihan on aina joku seissyt edessä ja pitänyt vähän varmuuden vuoksi kiinni, kun kaverilla on silmät ollut kuin hedelmäpeli. Nyt päätin kokeilla ja niinhän se siinä tönötti kuin vanha tekijä. Eipä siinä sitten mitään.. 

Anton myös on päättänyt, että hänestä on tulossa iso heppa muutenkin. Jos ohjat oli tuntumalla, niin koko ajan se käveli perääannossa ja kantoi itsensä. Vastaan tuli muutama autokin, joista kumpikaan ei ensin meinannut hidastaa. Ensimmäisen auton A kohtasi varsin hyvin, toisen kohdalla se kääntyikin ympäri. Jos se olisi halunnut paeta, niin sehän olisi paennut, mutta ei, kunhan kääntyi ympäri. Jännä, miten tuollaisissa tilanteissa tulee luottoa ihan hirveästi omaan poniin. On se vaan niin fiksu pikkumies!