Elon ihanuutta ja kurjuutta

..Nyt lähinnä sitä kurjuutta. Kuten moni facebook-kavereista tietääkin oli kuun viimeinen päivä aikamoinen ilta jälleen. Käytiin siskon kanssa lenkillä, minä ratsain Antonilla ja Tanja Hipsun kanssa kärryillä. Lenkki oli mennyt varsin mainiosti, kunnes toisella kierroksella radalla päätettiin ottaa hieman reippaammin. Nostin laukan ja näin kyllä, että Hipsu jäi vähän jälkeen, mutta se on Hipsulla ei koskaan tunnu olevan kiire muiden perään. No, nyt sille sitten tulikin ja sillä seurauksella, että Tanjalla ei ollut mitään jakoja ja lopulta Hipsu ohitti meidät säikäyttäen Antonin. Lopputuloksena molemmat kuskeista tippui kyydistä ja ponit oli irti. Yritinhän mä kyllä pitää hetken kiinni, mutta ei siitä mitään iloa ollut.. Anton juoksi mökin pihaan, josta sain sen sitten kiinni ja Hipsu teki pellolla kunniakierroksen ja jatkoi sitten hömpsötellen ravia kärryt kyljellään rataa pitkin muutaman sata metriä ja pysähtyi, kun Tanja pyysi. Perkeleen fiksu varsa, ei voi muuta sanoa. Antonilla tuntuu tuo pakoreaktio olevan aika pinnassa, mikä nyt sinänsä ei ole mitään kummaa tai erikoista, kun kyse on saaliseläimestä ja vielä nuoresta ja hieman arasta otuksesta. Eihän se mitenkään Antonin vika ollut, että tämä oli lopputulos, se vain säikähti ja kuskin tasapaino ei pitänyt. Ja läski nyt vaan lentää kovempaa.

Eipä siinä, jälleen Huikun Minna pelasti ja oli ensin irroittamassa Hipsua kärryistä Tanjan kanssa ja sitten talutti Antonin tallille. Minä sain soittaa ensin kyydin tallille ja sitten sieltä Minnalta kyydin Acutaan, jossa vietinkin puoli yötä. Mulla ei mitään nyt isosti rikki, paitsi iho useammasta kohtaa (mm. selässä pään kokoinen alue, kädessä melkein kämmenen kokoinen alue ja lisäksi vähän polvessa ja rinnassa ja naamassa jälkeä). Tosin lääkäri kyllä soitti seuraavana päivänä, kyseli vointia ja kertoi röntgenlääkärin lausuneen kuvat ja löytäneen sieltä kaksi irtopalamurtumaa lannerangan ulokkeista. Kirurgi oli myös kuvat katsonut eikä ne aiheuta nyt jatkotoimenpiteitä. Ne voi myös olla jostain aiemmasta traumasta johtuvat tai jopa ihan ns. normaalia muutosta. Kipeät voi kuitenkin olla pitkäänkin. No shit, niin on muuten nää haava-alueetkin, ei meinaa mennä kiinni millään ja vuotaa vaan kudosnettä jatkuvasti.

Hipsulla on oikeassa lavassa verinaarmuja ja otj myös pari raapaletta. Ei mitään vakavaa siis.

Tanjalla muutamia verinaarmualueita ja paikat joikkelissa, mutta suuremmilta säästyttiin siinäkin.

Antonilla taas. Siltä oli Tanja löytänyt lähemmissä tarkasteluissa lavan pintanaarmujen lisäksi syvän haavan nälkäkuopan alta vasemman takapolven edestä ja soittanut ell. paikalle (laskua odotellessa :F). Antonin kanssa elettiin ensimmäinen vuorokausi hieman kriittisissä merkeissä, mikäli kuume olisi noussut yli 39 asteen ja jalka olisi kipeytynyt niin, ettei Anton astu sille, niin haava olisi todennäköisesti osunut niveleen asti ja sitten olisi pitänyt toimia kiireesti. Aamulla kuitenkin jo vaikutti siltä, että pahimmilta oltaisiin säästytty ja Anton käveli hyvin ja kuumekaan ei noussut sfääreihin. Illalla pääsin itsekin jo tarkistamaan tilanteen ja kyllähän se niin oli edelleen, että hyvältä vaikutti olosuhteisiin nähden.

Antonin kanssa suurin pelko oli, ettei hoitaminen tule onnistumaan. Se kun on vähän arka joissain jutuissa ja pelkäsin, että se on sitä mieltä, että häntähän ei hoideta. Muutenkin on vaikeata välillä ollut saada tarhasta/laitumesta kiinni, saati kun tullaan vaan pistettäväksi. Isoksi yllätykseksi Anton on kuitenkin ollut se, joka on nyt ensimmäisenä antamassa kiinni ja tulossa luokse. Eläinlääkäri oli ohjeistanut aamuin illoin letkuttamaan haavaa, mutta sen Tanja oli jo kättelyssä kertonut olevan mahdotonta, koska a) meillä ei ole pesaria ja b) Anton ei todella anna letkutella noin vaan, etenkään jos ei molemmilta puolilta kiinni. Tähän sitten ratkaisuksi saatiin järjettömän kokoinen ruisku, jolla päästetään paineella laimennettua betadinea haavaan ja sitten vielä putsataan vanulla. Voinette kuvitella, että Anton ei ole kovin innoissaan näistä hoitotoimista ja että hieman akrobaattista liikehdintää vaadittiin aluksi. Tänään (kolmantena iltana) sai jo ruiskuttaa paineellakin ilman, että takajalka nousi. Se on lähinnä ollut sellaista periaate-huitomista, ei se ole osua yrittänyt. Kuumetta seurataan myös aamuin illoin, eilen molemmat lämmöt oli jo normaalit, tänään iltalämpö olikin hieman koholla, mutta koska päivä on ollut järjettömän kuuma, niin en vielä huolestu. Illalla meni tänään vielä metacamia (500kg annostuksella, mikä on ehkä inasen alakanttiin kaverin painoa arvioidessa). Suurin yllätys on ollut piikittämisen helppous. Lähdettiin jo siitä faktasta, että minen itse ole koskaan aiemmin piikittänyt hevosta. Se vaan on pakko, vaikka paikat on ihan helkkarin kipeät, koska muita tekijöitä hommaan ei ole (Tanja on kotonaan ja äidistä ei siihen ole). Anton on tärkein. Olin melko varma, että se tulee olemaan oikeasti mahdotonta. Nääh, penisilliiniä 20ml aamuin illoin lihakseen ja Anton vain seisoo nätisti paikoillaan. Jos en tietäisi, niin voisin kuvitella tallissa seisovan vaihdokin.. 

Antonin iltasetti.

Iiiiso kiitos Tanja, Minna H., Minna S., Otto, Tiina ja Mikko. Ilman teitä oltaisiin taas ihan hukassa.