Paistaa se aurinko risukasaankin, ainakin välillä.

Reilu viikko Forssassa ja vain muutama ratsastuskerta takana. Se siitä teholomasta voisi melkein sanoa. Etenkin kun loma lyhenee nyt viikolla kerrasta ja poni+koira pakataan autoon etuajassa ja palataan takaisin kotiin. Isa onnistui lauantaina murtamaan jalkapöydästään luun taluttaessa hevosta tarhaan ja kulkee nyt keppien kanssa kolmisen viikkoa. Jotta elämä olisi helpompaa ja vaivattomampaa, niin Nessu on saatava pihasta pois ja se tarkoittaa sitten sitä, että Antonkin on saatava pihasta pois. Luontainen siirtymähän onkin sitten palata takaisin kotiin. Onneksi meillä on Päivi, joka lupautui hakemaan kopin kanssa, sillä luonnollisestihan Isan kipeä jalka on oikea jalka eikä auton ajokaan ole mahdollista.

Jos kuitenkin ihan asiaakin, kunhan jaarittelulta kykenee..

Viikon aikana ollaan edetty hitaasti, mutta tasaisen varmasti. Ongelmia on toisinaan tuottanut saada hevonen kiinni tarhasta (koska on kivempi rallittaa karkuun), mutta asia on ollut suhteellisen helppo ratkaista ottamalla rouvahevoinen ensimmäisenä syömään. Ohjelmassa on ollut syöttelyä, syöttelyä ja syöttelyä. Syystä että aina tarhasta poistuminen ei tarkoita töitä ja siksi voisi antaa kiinnikin. Samalla on ollut sitten helpompaa totuttaa ulkona satuloimiseen, koska hyvä ruoka - parempi mieli. Pelkkä satulavyön laitto selkään sai ensimmäisellä kerralla aikaan muutaman kauhistuneen pyörähdyksen, mutta edelleen se hyvä ruoka.. Seuraavina päivinä selkään on laitettu vyötä ja huopaa ja eilen sitten jo satulakin. Ja tänään sitten satuloitiin pitkän kaavan mukaan, ensin vähän huopaa, sitten satulaa ja sitten vielä vyökin kiinni. Ilman ongelmia. Yksin. Ja tarhastakin antoi kerrasta kiinni, tuli ihan luokse. Oli kertakaikkisen jees päivä. (Lukuun ottamatta sitä diagnoosia yhdestä murtununeesta luusta ja siitä johtuvasta aiemmasta kotiinpaluusta..)

Josko se tästä sittenkin, ehkei tuota vielä tarvikaan laittaa Saarioisten autoon..