Kuten moni facebookpäivityksiäni seuraava tietääkin, Antonin kanssa kävi huhtikuun lopulla vahinko kärryjen kanssa ja Anton jouduttiin nostamaan ojasta ylös palokunnan avulla. Sen jälkeen elämä on kulkenut raiteillaan, Tanja on käynyt muutaman kerran ratsastamassa ja asiat on olleet enemmän tai vähemmän vaativia. Selkään nousu oli ensimmäisellä kerralla varsin vauhdikas, mutta seuraavalla toistolla jo ongelmaton.
Toissapäivänä ehkä kaikkein rakkain ystävä, Isa, haki meidät luokseen Forssaan. Anton oli helppo lastata ja kulki kopissakin varsin hyvin. Eilen oli ensimmäinen ratsastuskerta, tarkoituksena lähteä maastoon Isan ja Nessu-tamman kanssa. Ja todellakin niin, että Isa menee Antonilla ja minä Nessulla. Ei se mikään salaisuus ole, että mua jännittää kiivetä Antonin selkään tapahtuneen jälkeen. Minä kun en oo mitenkään ketterä, jos jotain tapahtuu ja vihoviimeinen juttu olisikin, jos Anton pääsee irti taas. Huhtikuinen ei saa toistua. Vaativin osuus olikin saada Anton satuloitua tuossa pihassa. Se oli jotain ihan helkkarin typerää. Pyörii-pyörii-pyörii, ihan viimeiseen asti, ei anna laittaa satulaa selkään, pyrkii karkuun. Kyllähän se sitten lopulta onnistui ja selkään nousu olikin sinänsä ongelmatonta. Maastossa homma oli suht hyvin hanskassa, vaikka kohdattiin monta autoa, peräkärry ja moottoripyöräkin ja kuski oli hevoselle täysin uusi. Puskat ne pelottavampia tuntuivat olevan..
Tänäiltana oli tarkoitus mennä vähän tuohon kentälle liikkumaan. Satulointi ei ole ikinä ollut niin vaikeaa kuin tänään. Karsinassa Anton antaa satuloida nätisti, mutta tuossa pihassa se oli vaikeampaa kuin kukaan voisi kuvitellakaan. Luojan kiitos Anton ei narusta koeta paeta, mutta nytkin se pyöri niin kauan, että en meinannut enää pystyssä pysyä, kun pyörrytti. Oikeasti, ei tuossa ole enää järkeä. Eilen se rauhoittui heti, kun satula oli selässä, tänään ei. Sittenkin se hetken sääti ja sättäsi ja lopulta kentälle kun päästiin, niin homma oli ok ja Isa pääsi hyvin selkään. Ja ratsastuskin meni ihan jees. En vaan käsitä miksi satulointi on nyt noin vaikeaa.
Olisihan se pitänytkin arvata, ettei asiat voi mennä niin yksinkertaisesti ja helposti, kun ne huhtikuuhun asti oli mennyt. Tänään on se päivä, kun tekisi mieli luovuttaa ja lyödä hanskat tiskiin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti